”Eikö semmoinen green care -hyvinvointipalvelu olisi hyvä idea?” Tätä on minulta kysytty jo muutaman kerran. Ymmärrän, että idea tulee helposti mieleen: metsästä tykkäävä aikuiskasvatustieteilijä, opetus- ja ohjauskokemusta, perehtynyt elämänkulun tutkimukseen.
Vastaus on melko yksiselitteisesti ei. Arvostan hurjan paljon yrityksiä ja yrittäjiä, jotka vievät ihmisiä metsään ja melomaan, meditoimaan luontoympäristöön ja juoksemaan metsäautoteille. Olen vahvasti sitä mieltä, että metsään meneminen on hyvin harvoin huono idea. Miksi sitten ei omalle metsähyvinvointipalvelulle?
Vastaan kiertotietä käyttäen.
Taiteelta odotetaan usein jotakin. Teoksella täytyy olla funktio. Sen pitää antaa jotakin ”käyttäjälleen”, yleisölle. Taiteen tulee olla kantaaottavaa, sen tulee rakentaa yhteiskuntaa, sen tulee horjuttaa valtarakenteita, sen tulee kyseenalaistaa, sen tulee siirtää perintöä, tietoa, osaamista sukupolvelta toiselle. Taideteosten pitää puhutella, hauskuuttaa, kasvattaa ja kehittää. Taiteen hyvinvointivaikutuksia mitataan, museoiden kävijämääriä mitataan. Taiteen pitää tuottaa voittoa. Höpöhöpö.
Ei. Yksinkertaisesti ei. Taiteelle ei tule asettaa tehtävää. Taiteen tulee saada olla olemassa sinällään. Taiteen kautta ei tarvitse tehdä mitään; taide olkoon olemassa itsenään.
Metsää mitataan kuutioina ja euroina. Metsään mennään, jotta voitaisiin paremmin ja tätä tarkkaillaan erilaisin laittein. Polulla askelletaan tarkasti sykerajoissa ja hengitysharjoituksia tehdään suositun hyvinvointivalmentajan ohjeita noudattaen. Siellä kiipeillään ja ultrajuostaan. Metsä on huvipuisto, kuntosali ja joogastudio.
Hyvä niin(kin). Ei siinä ole mitään väärää tai pahaa, että metsään mennään rentoutumaan ja urheilemaan, hakemaan hyvinvointihyötyjä. Itsekin olen etsinyt puron, johon upottaa suruni. Olen kävellyt ja hölkännyt poluilla ja metsäautoteillä lukemattomia kertoja myös siksi, että saisin liikuntaa. Olen hakenut elämyksiä. Samalla tavalla olen toivonut taidemuseon ovella, että kokisinpa jotain elähdyttävää, odottaisipa minua tuolla taulu, jonka edessä voisin unohtaa hetkeksi kaiken.
On inhimillistä, että haemme hyötyjä. Toivomme, että meitä palvellaan. On ymmärrettävää, että toisinaan taide ja metsäkin redusoituvat mielissämme halujemme täyttäjiksi. Ei kuitenkaan tulisi unohtaa, että molemmilla on paikkansa ihan itsenään. Taideteos saa olla edessäni sellaisena kuin se on. Metsä saa olla metsä.
Siksi vastaan green care -ehdotelmiin kohteliaasti, että kiva idea. En kuitenkaan halua ajaa kuormaa hyötyajattelun laariin enkä oikein tiedä, miten saisin mahdutettua fiksun yritysidean sisään kaiken sen, mitä metsä minulle edustaa.
Kuvalähde: Pixabay.