Ajatuksia tekstin takaa 3/3

Tämä postaus on viimeinen kolmesta tekstistä, jotka avaavat Metsä vastasi minulle -kokoelman tekstien taustoja: kolme postausta, kolme Sanna Hukkasen kuvaa ja hieman useampi runo esittelyssä.

Kuikka on potkutellut kuvaan sarjakuvataiteilija Sanna Hukkasen luomana. Lintu liikehtii runossa Kuinka tuntee lammen mielen. Tarkastelen myös runoa Laulan laulun metsän puille. Tekstejä yhdistää halu lausua kiitokset tai jotakin, mitä on vaikea ilmaista – ihmetystä, nöyrää kummastelua kenties.

Laulan laulun metsän puille on kokoelman ensimmäisen osion nimiruno. Se on kiitos ja ylistys metsälle. Runossa kertoja kuvailee laulavansa laulun koivupuille ja rakentavansa runon männyille. ”Säkeet solmin sammaleista / soiton kuusista kokoan”, teksti jatkaa. Runo kertoo, kuinka tekstin osaset löytyvät metsästä ja kuinka lopputulos esitetään sille takaisin.

Usein toivon, että osaisin laulaa oikein kauniisti ja pystyisin esittämään jollekin valoisalle mäntyrinteelle pienen lurituksen. Tai hyräilemään pajupuskissa keväisellä hankikannolla. Toivoisin myös hallitsevani kaikkein raastavimmat itkuvirret, sillä niiden esittämiseen sopivia paikkoja löytyy valitettavasti aivan liikaa.

En usko metsän tai puiden odottavan lauluani, mutta tuskinpa he siitä pahastuisivatkaan. Kiitollisuudenvelassa olen toistuvasti; niin paljon olen kuusikoista, koivikoista, männiköistä ja pajukoista saanut. Yritän kyllä jättää leipämurun tai pähkinän taukopaikalle, kiittää ja olla metsässä muutenkin sievästi, mutta enemmänkin haluaisin antaa.

Sannan teoksessa vesilintu ja metsän puut kohtaavat. Vesikasvi nousee otsikosta, jossa puhutaan puista. Kuikka on runossa lammen asukas. Mitenkäs nämä yhteen pannaan?

Mutta voihan metsässäkin olla lampi. Tumma, melkein musta lampi. Kuin kaksipohjainen, saivojärvi. Sammalta, hetteinen reuna, karpaloa. Lampi, johon harvempi haluaa uimasilleen. Tai ehkä lampi on hieman isompi, melkein järvi. Sellaiselle voisi jo kuikan kuvitella!

Kuikka on liukas liikkuja, joka solahtaa sujuvasti aliseen asti ja sieltä taas tänne ihmisten keskiseen maailmaan. Se on hurjan väekäs lintu, muinaislintu ja mitähän kaikkea. Kuikka-Koposenkin laukku oli (ehkä) kuikasta tehty.

Lampirunon alkupisteen sijoitan Ilomantsiin Puustilan maisematilalle. FT Jukka Mikkonen oli luennoimassa helmikuussa 2019 Kohtuus vaarassa -ryhmän ja Ilomantsin kansalaisopiston tilaisuudessa Metsäpolku, salolampi ja puuhella. Hänen puheenvuoronsa ja kiinnostuksensa lampia kohtaan tekivät minuun vaikutuksen.

Kuikka on vaikuttava eläin. Nokka ojossa se ui omilla vesillään, eikä sitä katsellessa vaadita paljoakaan mielikuvitusta, kun alkaa tuntua siltä, että onkin kivikausi ja ympärillä liikkuvat vedet muistavat vielä hyvin jäisen olomuotonsa. Kuikan ääni on voimakas ja helposti tunnistettava. Linnun muoto on omanlaisensa, ja suuren linnun kepeä luikahdus pinnan alle hämmästyttää aina: ”Miten se tekee tuon?”

Runossa ihmetellään, miten saisi selvää lammen olemuksesta. Mystinen metsälampi tuntuu pitävän salaisuutensa itsellään. Vain kuikan kaltainen olento voi lammen mielen tuntea: ”Lammen paikka linnun luona / vetten mieli siiven alla.” Kuikka pystyy hakemaan sanoja – siis tietoa – pohjan alta, ”soinnin pohjalta sukelsi”. Lammen rannalla oleva ihminen yrittää laulaa vedelle kenties kiitosta tai ehkä jotakin muuta. Hän vielä empii, ”mitä laulaisin vesille / sitä kuikalle sanoisin”.

Toivon, että runosta välittyy metsälammen mysteeri. Tumma vesi, vahva lintu. Veden kiertokulku taivaasta lampeen, jopa pohjan alle saakka, ja takaisin yläilmoihin. Suurta salaisuutta, lammen syvintä olemusta ja itse vetten mieltä, sitä kaikkea lintu pitää siipensä alla.

On ilahduttavaa, että Sannan hienossa piirroksessa on ripaus huumoria. Hurmaavat varpaat polkevat vettä, pienet kuplat karkaavat pintaa kohti. Kuikka on ylväs eläin, runossani viisauttakin ilmentävä, sanat tietävä eläin. Suureen viisauteen sisältyykin usein hippunen naurua ja leikkiä, kuten vaikkapa buddhalaisuudessa taidetaan ajatella.

Artikkelikuva ja kuva pohjakasvillisuudesta: Pixabay. Kuva Sanna Hukkasen piirroksesta on minun ottamani: tuvan pöydällä, kännykällä – laatu on sen mukainen 🙂