Rakkaus

Muistelen aina silloin tällöin erästä automatkaa vuosien takaa. Istuin takapenkillä kahden minulle melko vieraan henkilön välissä, ajelimme kotiin jostakin tapahtumasta. En edes muista, keitä matkustajat olivat; kuljettaja on ainoa, jonka muistan. Oli pimeää ja pitkä päivä taisi väsyttää meitä kaikkia.

Juttelimme matkan ratoksi kaikenlaista, asiaa ja vähemmän vakavaa. Jossakin kohtaa keskustelua totesin painokkaasti ja hieman teatraalisestikin, että maailma tarvitsee rakkautta. Taisinpa vielä oikein toistaa, että nimenomaan rakkautta. Autoon laskeutui oudohko hiljaisuus, lopulta kuului hieman naurahtelua.

Minä olin vakavissani. Ajattelen ihan oikeasti, että maailma kaipaa rakkautta.

Miksi muut nauroivat? Siksikö, että olin teatraalinen ja minun ajateltiin vitsailevan? En usko tämän selittävän kaikkea. Luulen, että väitettäni pidettiin hieman naiivina. Rakkaus on höttöä, heppoista ja pinkkiä, tyttöjen juttu, tunteellista haihattelua.

Höpsis. Rakkaus on vahvaa, tulista ja väkevää. Sen voimalla voi vaikka tappaa, valitettavasti. Rakkaus ei ole vain tunne, se on enemmän kuin affekti. Rakkaus on äärimmäisen voimakasta.

Kuka pitää höttönä vaikkapa sitä, mitä äidin tai isän mielessä liikahtaa, kun lapsi raapaisee polvensa rikki asvalttiin? Tai kuka sanoo, että on heppoista ja pinkkiä rakastaa kotiseutuaan, sen maisemia? Onko se tunteellista haihattelua, mitä kokee, kun katsoo laiturilta tuttua järvenselkää iltahämärissä? Millaista höpötystä on kahden ystävyksen välinen syvä yhteys tai korppiparin välinen kommunikaatio, kun he kaartelevat moottoritien yllä etsimässä raatoja? Tai: kaksosten kokema telepatia, vastarakastuneiden kaiken nielevä intohimo, vasikkansa perään huutava lehmä?

Rakkaus ei ole höttöä.

Se on välittämistä, empatiaa, puolen valitsemista. Rakkaus saa meidät pitämään kiinni jostakin, minkä koemme tärkeäksi. Rakastuneina olemme valmiita uhmaamaan itsekkyyttämme ja rajojamme. Uskallamme puolustaa toisiamme, olemme valmiita tarttumaan toimeen.

Positiivisen psykologian asiantuntija Taina Laane kirjoittaa, että mediassa toistuvat uhkakuvat, eivät uutiset välittämisestä. Uutisvirtaa selatessa on helppo uskoa, että rakkaus on jäänyt onnettomuuksien, nälänhädän ja kansanmurhien jalkoihin. Osin tämä on totta, mutta ei koko kuva. Edelleen on rakkautta.

Itse lisäisin, että media, etenkin sosiaalinen media, on niin kyllästetty pinnallisella sisällöllä, että vakavammat myönteiset uutiset ja artikkelit katoavat niiden sekaan. Joku haki peppuun implantit hieman epäilyttävältä klinikalta, toinen hankki uudet kengät. Näitä uutisia selatessamme emme huomaa, miten paljon välittämistä ja huolenpitoa, ystävyyttä ja rakkautta on ”piilossa” postauksissa ja uutisjutuissa. Siellä ja täällä ne pilkahtavat esiin.

Toivoisin, että yhä useampi meistä ei pitäisi rakkautta höpsöttelynä, vaan suhtautuisimme siihen vakavasti. Uskaltaisimme sanoa, että rakastan, rakkaus, rakas. Ja että kertoisimme avoimesti, että tekojamme motivoi rakkaus. Rakkaus elämää kohtaan, rakkaus rakkautta kohtaan.

Kuvat: Pixabay, kissakuvan sävyjä muokattu.