Ohut verho

Joulukiireet. Lahjapaniikki, kiistely sukulaisvierailuista.

Aivan pian blogit ja lehdet alkavat julkaista juttuja, joissa erityisesti perheitä opastetaan selviämään joulusta. Tuntuu kurjalta ajatella, että iloinen juhla näyttäisi pikemminkin ahdistavan kuin ilahduttavan.

Kuulun itsekin niihin ihmisiin, jotka ovat joskus sanoneet inhoavansa joulua. Edelleen minulle tulee paha mieli joululauluista ja tietenkin ahdistun ostohössötyksestä. Olen kuitenkin ensin, parikymmentä vuotta sitten, oppinut viettämään joulua kuten itse tahdon ja myöhemmin löytänyt minulle kokonaan uuden syys-tammikuun juhlakauden.

Jo syyskuussa alkaa olla hämärämpää. Silloin alan pohtia, mitä syömme kekri-illallisella. Tunnen (ainakin melkein), että pimeässä liikkuu muitakin kuin huussiin hiippaileva minä. Mieli alkaa askarrella maatuvien lehtien metafysiikassa: hajoaminen, mätäneminen, maatuminen. Maassa ei makaa ainoastaan niljakas elämän loppu, vaan myös uusi alku, elinvoimaa lisäävät ravinteet. Löllöiksi muuttuneet mustat itiöemät notkuvat tummarunkoisten pihlajien alla. Ne ovat vain pieni osa suurta kokonaisuutta, kuin ikiaikaisilta tuntuvia sienirihmastoja, jotka virittäytyvät laajemmalle kuin arvaankaan. Hiljaisessa illassa pystyy melkein kuulemaan kihisevää kuhinaa jalkojen alla: pienten eliöiden ja mikrobien kiihkeä työ ei taukoa hetkeksikään maan sisällä.

Kekri on satovuoden suuri juhla. Sitä vietetään, kun sato on korjattu ja uusi vuosi saa tulla. Me vietämme kekriä lähellä pyhäinpäivää ja kavereidemme halloween-juhlia. Kun peruna on nostettu, viimeiset yrtit ja pavut kerätty, kasvimaa muutenkin tyhjennetty ja valkosipulit saatu talteen, voidaan päättää kekrin ajankohta. Suunnittelemme illallisen menun ja odotus tiivistyy entisestään.

Kun kekri-ilta on aivan lähellä, alan aistia, kuinka ohuen ohut verho tämän- ja tuonpuoleisen välillä onkaan. Luen kirjan Ahmattien yö, usein muutakin kekriaiheista ja kekrin tapoihin liittyvää.

Kekrinä käydään savusaunassa ja syödään tukevasti. Poltetaan ehkä kynttilöitä ja muistetaan siten edesmenneitä. Tunnelma on hieman haikea, seisahtanutkin. Juhlakausi ei kuitenkaan tähän pääty, vaan käy juuri toisin: alkaa jakoaika, hieman eriskummallinen jakso.

Jakoaika on pitkitetty vuodenvaihde. Vanha vuosi päättyy, uusi alkaa. Asioita tehdään viimeistä ja ensimmäistä kertaa. Jakoaikana kaikki on hieman hämärää tai epätarkkaa rajoiltaan, asiat eivät ole ihan paikoillaan.

Itse koen vuoden vaihtuvan jo kekrinä, ja jakoaika on minulle omituista välitilaa. Hieman levotonta, mutta tavallaan ”hämäränhyssyistä”, pehmeää ja mukavasti kellarilta tuoksuvaa. Toki hieman pelottavaakin, ainakin melkein.

Me vietämme myös joulua, ja se katkaisee utuisen jakoajan. Jouluun valmistautumisen tohina tarttuu minuunkin. Ruuat, kuusi – koko hoito.

Joulu on valon juhla. Aurinko käy pesässään, kuten juhannuksenakin, mutta nousee sieltä juhlittavaksi. Pyhä päivä, kultainen emo – kyllä me sinua kaivataankin! Taas saunotaan ja syödään. Sitten maataan pari päivää, ulkoillaan jos jaksetaan ja ruvetaan vartomaan kalendaarista uuttavuotta. Sitäkin perheessämme vietetään, mutta vain nimellisesti. Vuotta on tässä vaiheessa vaihdettu meillä jo niin pitkään, että 31.12. tuntuu vain yhdeltä päivämäärältä muiden joukossa, eikä valvominen puolilleöin oikeastaan houkutakaan. Mutta hyvän syyn herkuttelulle uusivuosi antaa.

Joulukoristeita katsellaan samaan tapaan lievään kyllästymiseen asti. Emme kerää niitä pois loppiaisena vaan joulunaika päättyy vasta nuuttina 13.1. tai sen lähettyvillä. Tässä vaiheessa joulun-uudenvuoden juhlakautta on vietetty jo nelisen kuukautta! Syyskuun hämärien iltojen mietteistä useamman illallispöydän kautta kuusenneulasten imurointiin, siinä riittää juhlakautta.

..ja sitten voikin ruveta odottelemaan, milloin talven selkä katkeaa. Olisiko se jo Heikin päivä 19.1. vai pitäisikö odotella pahimmat pakkaset ja sitten julistaa, että nyt on pakkasista taas selvitty? Tätä voi tuumailla ja samalla miettiä, miten taittumista juhlistaisi. Ehkä ainakin saunomalla ja syömällä jotain talven varalle säilöttyä?

Kuvat: Pixabay, sävyjä muokattu