Vuosi sitten sain idean kutsua muitakin mukaan keräämään tulitetörkyä uudenvuodenpäivänä.
Minulla oli kaupungissa asuessani tapana kerätä roskia uudenvuodenpäivänä ja vähän sen jälkeen. Pitkään haaveilin, että keksisipä joku tehdä tästä oikein Jutun isolla jiillä.

Loppuvuonna 2019 hoksasin, että eihän sitä kannata jäädä odottamaan, vaan tempaisen itse. Tempaus oli todella pienellä suunnittelulla toteutettu: käytännössä vain Facebook-tapahtuma. Se keräsi kuitenkin osallistujia huomattavan määrän ja tapahtumaan ilmoitettiin parikymmentä kokoontumispaikkaa ympäri Suomen. Pääsin kertomaan tapahtumasta niin radioon kuin pariin lehteenkin. Juttua hirmuisen isolla jiillä ei tullut, enkä sitä enää kaivannutkaan. Juttuja tuli ja tärkeintä oli huomata, miten hyvä fiilis tapahtumassa oli ja kuinka pontevasti ihmiset innostuivat keräämään tulitetörkyä ja muuta roskaa.

Tulevana uutenavuotena koronarajoitukset estävät roskien keruun porukalla, mutta tapahtuma on silti luotu Facebookiin. Se löytyy nimellä Tulitetörkykävely.
Ideana on lähteä kävelylle yksin tai perhekunnan kesken 1.1. klo 12. Mukaan tarvitaan iloista mieltä ja roskapussi. Roskapihdit tai tai muu sellainen väline ovat hyvä lisävaruste, sillä maskeihin ei saa koskea paljain käsin. Omat kädet ja hanskat kannattaa suojata vaikkapa kotoa mukaan napatulla pussilla (leipäpussit ovat sopivan pitkulaisia).
Tapahtumassa kerätään kaikenlaista roskaa, ei vain tulitetörkyä. Mukaan ovat tervetulleita kaikki, eikä se ole mikään este, että on itsekin raketteja ostanut ja paukutellut. Tämä on hyvän mielen juttu, johon kaikki saavat tulla mukaan.
Roskien keräämistä ei tietenkään tarvitse rajoittaa uudenvuodenpäivään, vaan joka päivä on hyvä päivä tälle harrastukselle. Jos oikein innostuu, voi perustaa Instagram-tilin, jolle jakaa ”löytöjään”. Roskien keruun voi yhdistää liikuntaan: plogging on ihan Juttu! Joistakin roskista voi tehdä kierrätystaidetta; palautuspulloista ja -tölkeistä saa pienen vaivanpalkan. Roskien kerääminen on todella suosittu ja yleinen harrastus tai suoranainen elämäntapa. Jos seurassa on hauskempi harrastaa, kannattaa tutkailla, löytyykö omalta paikkakunnalta tai asuinalueelta innokasta ryhmää, johon voisi liittyä mukaan. Tai voisikohan paikallisen urheiluseuran haastaa mukaan ja siivota yhdessä vaikkapa tietyn rannan tai muun yhteisen alueen? Tunnetuin ja suurin yhteisö on Roska päivässä -liike. Miltä kuulostaisi vaikkapa miniroskistyöpaja Zoomin välityksellä – olisiko hauska idea?

Facebookin käyttäjät: olisi tosi kiva juttu, jos voisit kutsua kavereita mukaan tapahtumaan. Kaikki: olisi tosi kiva juttu, jos voisit kertoa tapahtumasta naapureille, kavereille, sukulaisille ja muille sekä kannustaa kaikkia keräämään #tulitetörky pois.
Kuvat: Pixabay